Muista posti ja poista Musti

Kielellinen huumorikin on yksi huumorin laji, joka ei aukea kaikille. Joku voi nauttia suunnattomasti kielen eri vivahteista ja niiden suomista mahdollisuuksista, joku toinen ei näe siinä mitään vitsiä.

Tässä pieni esimerkki meillä käydystä aamukeskustelusta, kun liian iso leivänpala lähti alas kurkustani kohti vatsan syövereitä ja toi mukanaan kivun tunteita. Jopa siitäkin kehkeytyi tällainen sananvaihto:

-Ottaa kipiää pitkin rintaa kun leivänpala menee alas päin.

-Siis teköö kipiää!

-Eikä, ku ottaa!

-Eikä se mitään ota, eikö se pikemminkin anna!

Tai toinen keskustelunpätkä laittaessani pyykkiä koneeseen:

-Vaihdoitko sinä ne sukkasi saunan jälkeen?

-Vaihdoin tietysti, ja sain vielä vähän väliäkin. Kyllä kannatti!

Eli ei siis kovin korkeatasoisia ole meidänkään puheet. Tällaista kun kuulee aamusta iltaan ja  kymmeniä vuosia, meinaa joskus huumorintaju loppua. Toinen suosittu kielellinen pyörittely on meillä sanakiepit. Jopa viisivuotias Aatu on oppinut vaariltaan kielellisen vääntelyn:

A: -Mumma, paista munkki!

Minä: -Täh, nytkö?

A: Hahhaa, muista pankki! Ja muista posti - poista Musti! Kepin palkka - papin kelkka!

Itse ei poika vielä osaa sanakieppejä kääntää, mutta kovasti jo maistelee sanoja siihen malliin. Näyttää nauttivan kaikista kielen suomista mahdollisuuksista. Ymmärtää myös, jos joku puhuu jotain outoa ja tilanteeseen käymätöntä. Hän saattaa tulla supattamaan korvaani: "Taas tuo vaari höpäjää!" Kerran isänsä oli hupsutellut jotain ja tyttäreni oli maininnut, ettei varmaan kellään ole niin hassua ja hupsua isää kuin Aatulla. Poika oli tuumannut: "Nyt sinä äiti narraat, itselläsihän on ollut ihan samanlainen!"

Is this hjuuuumor?

"This is hjuuumor" hoettiin takavuosina jossain Speden ohjelmassa ja heiteltiin täytekakkuja toisen naamalle. Onko se huumoria? Ainakin sitä vieläkin näkyy käytettävän eri ohjelmissa, ja juuri kun alkaa luulla että tuosta huumorista päästiin, työntääkin joku häissä morsiamen pään täytekakkuun.

Ikuinen ongelma: Mikä on huumoria? Riippuu tietysti ihmisestä, tottumuksesta, ympäristöstä, kulttuurista. Se mikä toiselle on huumoria, on toiselle veristä totta, jopa työpaikka- tai koulukiusaamista. Jos istut kavereiden kanssa saunan lauteilla ja pahaa aavistamatta saat ämpärillisen lunta tai jääkylmää vettä niskaasi, naurattaako? Ilahdutko silloin, kun laiturilla seistessä toinen työntää sinut järveen, sieltä yrität uimataidottomana räpiköidä henkesi edestä ja toinen hirnuu vieressä.

Tavallista on myös tuolin vetäminen toisen alta. Onko se kivaa huumoria, kun toinen on istuutumaisillaan ja mätkähtäessään lattialle niksauttaa selkänsä lopuksi elämää? Miten sitten viime aikoina paljon puhuttanut miesten ns. sukupuolinen häirintä. Kuka saa tulla takaa päin ja ohimennessään säikäyttää tökkäämällä kylkeen tai nipistää takapuolesta? Vai saako kukaan?

Miltä kuulostaa, jos perheenisä on lupautunut tekemään alakouluikäiselle lapselle täytekakun synttäreille, joille on tulossa lapsen puoli luokkaa. Kun herkutteluhetki on alkamassa, lapsi havaitsee, että isä onkin koristellut kakun metvurstisiivuilla ja suolakurkuilla tai peräti sillinpaloilla.

 Työpaikalla olet suuren tärkeän kokouksen puheenjohtaja, olet stressaantunut, väsynyt ja pelkäät että suuret kaupat menevät sivu suun. Et löydä papereitasi ja etsit niitä vimmatusti ennen kokousta työhuoneestasi. Vieressä istuva työkaveri tietää, missä paperit ovat, mutta lyö leikiksi ja kiusoittelee. Ei armahda, vaikka olet itse asiassa romahtamaisillasi.

Nuo olivat kaikki melko yleisiäkin "huumorimuotoja", jotka ovat sattuneet jollekin ja asianosaiset ovat suuttuneet verisesti. Teon tekijä on tavallisesti äärettömän hämmästynyt. "Minähän vain laskin leikkiä, se oli huumoria, kyllä huumoria pitää ymmärtää". Mutta onko se huumoria? Kiusaamisesta sanotaan yleensä, että jokin teko on kiusaamista, jos asianomainen sen kokee kiusaamiseksi. Tästä ovat tavallisesti kaikki järkyttävän yksimielisiä. Mutta heti kun kyseenalaistetaan "huumoria harrastaneen" oma teko, tämän lausahdus saattaa kuulua: "Mutta pitäähän huumoria ymmärtää!"

Minua kiinnostaa kovasti, pitävätkö ihmiset tämäntyyppisiä asioita huumorina. Siksi laitoin tuohon oikeanpuoleiseen sivupalkkiin kyselyn, josta voi rastia niitä asioita, joita ei itse pidä huumorina, (samalla sain kokeilla tuollaisenkin kyselyn tekemistä). Ja kommentit asiasta kommenttilaatikkoon ovat erittäin tervetulleita.

Kenenkähän ymmärryksessä eniten vikaa

Hiljattain kyseli joku lehdessä, onko mahdollista saada tulkki lääkärillä käydessä, jos ei ymmärrä ulkomaalaisen lääkärin "erittäin huonoa suomenkieltä". Minua mietityttää jälleen tuhannennen kerran tuo, mitä kukin oikein katsoo hyväksi kielitaidoksi, ja kenen kielitaito se itse asiassa onkaan huonoa. Minusta vieraan kielen taito tai taidottomuus ei välttämättä ole aina puhujan ongelma, vaan vika voi olla myös vastaanottavassa päässä. Lääkärithän käyvät läpi kovat kielikokeet ja heidän suomentaitonsa testataan moneen kertaan ennen kuin päästetään potilaisiin käsiksi.

Vierasta kieltä puhuttaessa on tärkeä myös se, että lauseen sävelkulku on edes suunnilleen oikea, ja äänteet sen kuuloisia kuin kyseisessä kielessä äänteet lausutaan. Mutta sitten taas toisaalta on niinkin, että samaa kieltäkin puhuvat painottavat sanoja eri lailla eri puolilla maata ja tottumaton voi väittää, että hän "ei ymmärrä mitään". Paikkakunnallamme asui aikoinaan ruotsalainen henkilö. Senhän nyt arvaa, että savolaisella paikkakunnalla ihmiset eivät muutama kymmenen vuotta sitten olleet paljon kuulleet suomea iännettävän ko savolaesittaen. Usein kuulin kritisoitavan kyseisen ulkomaalaisen "erittäin kehnoa kielitaitoa". Joskus oikein kuuntelin, onko se niin huonoa, ja tulokseksi sain, että henkilöllä oli erittäin hyvä sanavarasto ja hän osasi paljon monenlaisia asioita, mutta koska ääntäminen ja painotus menivät hieman metsään, oli ihmisillä tunne, että "tuo ei osaa mitään".

Toisaalta on niinkin, että ihmisten olisi hyvä kuulla omaa ja vierastakin kieltä monella tavalla äännettynä, siten voisi ymmärtää eri tavalla puhuvaa helpommin. Esimerkkinä voisin mainita, että joskus Ruotsissa ruotsalaisten kanssa junassa istuessani sattui vastapäätä istumaan tanskalainen. Ruotsalaiset eivät saaneet tanskalaisen puheesta mitään selvää, minä sentään jotain. Ruotsalaiset nimittäin eivät olleet oman paikalliskielensä lisäksi kuulleet juuri muulla tavalla kieltä äännettävän. Minä sen sijaan en niin tarkkaan osannut ruotsin ääntämystä, joten minulle kävi täydestä kuin väärä raha tanskalaistenkin puhe. (Ettei mene kehumiseksi, täytynee mainita, että on minulle käynyt toisinkin päin).

Ymmärrän täysin sen, että jos lääkärin luona ei ymmärrä oikein hyvin lääkärin puhetta, on se tuskallista, kun on muutenkin hankalaa oman sairauden takia. Mutta kaiken voi kääntää myös voitokseen. Hiljattain kuulin kaverini käyneen ulkomaalaisen lääkärin vastaanotolla ja kaverilla ei kuulemma aikoihin ole ollut niin hauskaa kuin silloin. Huumorilla ja molemminpuolisella yhteisymmärryksellä voi saada näköjään lääkärikäynnistäkin hauskan seikkailun, josta riittää vielä lapsenlapsillekin kertomista.

Ymmärrän myös lääkärin ongelmaa. On kovin vaikea saada selkoa potilaan vaivasta, jos tämä valittaa, että "miä oon olna poteva jo monta päivee ja ohimoloissa jomottaa eikä tuo lainuaminekkaa oo mittää heleppova". (poteva=sairas, lainata=niellä, ohimot voivat savon murteessa tarkoittaa myös nivusia). Jos lääkäri näyttää kysymysmerkiltä, ei auta muu kuin sanoa: "Miä oon netistä kahtona, jotta se on varmaankii sitä porrelioosii".

Kallein päivä

Tiesittekö, että tänään on KAIKKEIN KALLEIN PÄIVÄ?

P.S. Kuva kaverin ottama Helsingistä, Suomenlinnasta.

VA-alkuinen sana

Omaa kirjoitusinspiraatiota odotellessa turvaudun helppoon postaukseen ja otan osaa valokuvahaasteeseen: VA-alkuinen suomenkielinen sana.

Vakoilin, valokuvasin vartiotornista vakituista Valintataloon vaeltajaa. Varmaankin valitsee vahaa vaunuansa varten!
Varjot vaikeuttivat valokuvaamista, vaan valoa vasten vahingossa valokuvakin valottuu.
Variskin vaakkui, valitti vasemmalla.

Aivoista deletoitava osa

Eräänä päivänä sain puhelinsoiton. Yleensähän ihmisten esittäytymisestä puhelimessa ei saa mitään selvää. Niinpä nytkin ymmärsin vain: "Mmmm krmmmm sttmmm mmstvää".

Ja ennen kuin ehdin vastata tervehdykseen, jatkui juttu eteen päin. Hitaasti reagoivana en ehtinyt mukaaan taaskaan jutun alkuun ja luulin, että joku saksalainen tuttavani soittaa. Yleensähän vieraskielisestä puhelinsoitosta menee kolme ensimmäistä lausetta harakoille ennen kuin aivot ehtivät kääntää oikealle raiteelle ja oikealle kielelle. Mutta kun nyt en kolmenkaan lauseen jälkeen ollut käsittänyt vielä mitään, arvelin, että siellä puhuukin joku englantia.

Kun vähitellen aloin käsittää jotain, olivat ymmärrrettävät asiat vain lauseen fragmentteja, pieniä paloja sieltä täältä: "...Itämeren saastuminen...Omega 6 -rasvoja... hyvää nahalle... öljyä....niin että kuule Kirsti, laitetaanko tulemaan?" Onneksi heräsin siinä vaiheessa ja kiireesti ilmaisin, että kiitosta vain, mutta en tarvitse mitään. Minulta kyllä jäi  pimentoon, mitä siellä kaupattiin, mutta mitä väliä, koska en tarvitse mitään. Lopuksi ymmärsin, että minulle oli puhuttukin koko ajan suomea, mutta virolaisella aksentilla.

Tuo tapaus tuli tänään taas mieleeni, kun vaihto-oppilaan kanssa puhuimme englantia. Kun hän yhtäkkiä vaihtoi suomeksi, en saanutkaan selvää, mitä hän sanoi. Aivot eivät ymmärtäneet suomea, kun olin formatoinut ja digitoinut niille englantiraidan.

Tuo thaimaalainen vaihto-oppilas muuten tykkää kovasti talvesta, on ihan innoissaan lumesta. kylmästä ei niin kovin välitä. Jouluunkin hän oli erittäin ihastunut ja sanoi vaihtavansa uskontoa, että saa viettää joulua! Paitsi eivät kuulemma vanhemmat ilahtuisi sellaisesta. Ja vielä sain selville, että oppilas haluaisi vaikkapa jatkaa opiskelujaan nimenomaan Suomessa!

Jopas jotakin

Viime viikonloppuna olisi minun oikeastaan pitänyt mennä Espooseen Hanasaareen ruotsinopettajien seminaariin, olin ilmoittautunutkin, mutta tuli esteitä. Lapsenlapsi tuli viikoksi, ja hän menee nykyään arvojärjestyksessä kaiken edelle. On tuota tullut käydyksi kaiken maailman kokouksissa ja koulutuksissa aivan tarpeeksi vuosien mittaan muutenkin.

Olin suunnitellut mennä etelänreissulla samalla kylään erään tuttavapariskunnan luo Helsinkiin. Mutta sekin siis peruuntui. Oikeastaan en olisi sitten loppujen lopuksi varmaan uskaltanutkaan mennä heille kylään. Tuo samainen pariskunta oli nimittäin meillä kesällä yötä, ja ennen joulua sain heiltä tietää, että meillä kummittelee! Joku talon entisen asukkaan sukulainen kuulemma asuu täällä ja häiritsee yövieraita! Luettuani sähköpostin karvat nousivat pystyyn ja kauhistuin kuollakseni. Mitähän tästäkin pitäisi oikein ajatella. Olemme asuneet täällä 20 vuotta, ja sukulaisia ja tuttavia ja ulkomaalaisia on ollut usein yövieraina, eikä kukaan ole vielä ennen maininnut, että heitä olisi joku häirinnyt, ei itseämmekään. Pohjalaiset sukulaiset kyllä ovat niin jääräpäisiä, ettei heitä kukaan uskaltaisi häiritäkään.

Toisaalta muistin yhtäkkiä joskus aiemminkin kirjoittaneeni hieman samanlaisesta asiasta.
Kunhan tästä urkenen ja niskakarvavat hieman laantuvat, aion matkustaa Helsinkiin ja kysellä kyseiseltä pariskunnalta hieman tarkemmin asiasta. Jospa heillä olisi vaikka tiedossa jokin keino tuollaisten otuksien karkottamiseenkin.

Kuinka pestään jänishousut

 

Ihmiset lähettelevät toisilleen kaikenlaisia tekstiviestejä ja sähköposteja, ns. kiertiksiä. Niissä on usein tosi hyviä oivalluksia, kukahan se keksiikin aina kaikenlaista. Minua vain huolestuttaa, jääkö näiden sähköisten viestimien välittämistä hienoista oivalluksista mitään jälkipolville, sillä aina keksitään jokin uusi laite, joka ei lue eikä talleta mitään vanhaa. Pitäisiköhän alkaa kerätä näitä oikein paperiversioina.

Viimeksi olen saanut tällaisen tekstiviestin:

Pitääkö maksaa ALV, jos tekee vispilänkauppaa naapurin kanssa? Miten laitetaan kielikello talviaikaan? Kuinka pestään jänishousut? Onko seinähullulla kattofobia? Onko likaisella nuohoojalla tuhkamunat? Tässäpä mietittävää loppuvuodeksi. Hyvää loppuvuotta.

P.S. Näyttää kuvan perusteella olevan tuota lunta ja jäätä Helsingissäkin.