Osaksi hyvin osaksi huonosti

Paremmin kuin hyvin on koulu lähtenyt käyntiin, vaikka epäilin aluksi, miten etälaitteet toimisivat. Mutta ihme ja kumma, ne ovat ainakin siinä luokassa, jossa minä olen, toimineet mallikelpoisesti. Ne vain ovat niin kummallisia, että jos vahingossakaan painaa kaukosäätimien näppäimiä eri järjestyksessä kuin mihin kone on tottunut, jumettuu kuva paikalleen tai joka näytöllä on sama kuva, vaikka pitäisi olla seinällä dokumenttikamerasta kuvaa, tv:ssä etäoppilaiden kuvaa meille päin, ja pikkukuvassa meiltä lähtevä kuva minusta ja oppilaista. Tai sitten eivät näytä mitään kuvaa. Vain virran katkaisu välillä auttaa siihen vaivaan.

Ainahan on jotain kummallista ja merkillistä kuitenkin. Pari päivää ihmettelin, kun kiltissä saksanryhmässä kuului etäpaikkakunnalta vähän väliä aina jotain möykettä. Aina kun käänsin selkäni, tuntui, että oppilaat mölähtivät, mutta silti näyttivät tekevän töitään tunnollisesti. Viimein huomasin, että se olikin minun oma ääneni, joka tuli lankoja pitkin takaisin molahduksena. Jostain syystä ääni kiertää ympäri maakuntaa minulle takaisin.

Abiruotsin etäkurssikin on lähtenyt vauhtiin kohtalaisesti. Ongelmana ovat kuuntelut. Tämä on viimeinen kurssi ennen kirjoituksia nyt syksyllä, ja kuuntelua on paljon. Kuuntelut kun eivät muutenkaan ole helppoja, on tässä ongelmana vielä moninkertaiset laitteet. Minä vain toivon, että oppilaat pyytävät oman paikkakuntansa koulusta lisäkuunteluita kotiin.

Minun ongelmani ovat pieniä verrattuna kemian opettajan murheisiin. Saimme lainaksi kolmannet etälaitteet ja vaikka koulua on käyty yli viikon, eivät jotkut ryhmät ole saaneet vielä minkäänlaista opetusta. Laitteet eivät yksinkertaisesti toimineet! Eräänäkin päivänä siellä oli kaksikin ns. asiantuntijaa kaupungista askaroimassa yhdeksän tuntia, ja saivat sen verran aikaan, että ääni täältä kuuluu, mutta näkynyt ei ketään eikä tänne näkynyt mitään. Saa nähdä miten asia etenee, tuleeko niillä laitteilla opettamisesta mitään. Ne koneet kyllä tarvitaan, sillä kahdet toimivat laitteet ovat jo aamusta iltaan käytössä. Saa nähdä, milloin nekin pimahtavat liiasta käytöstä.

Hulvattoman pitkiä päiviä

Kyllä lukiolaisen päivät ovat ihan järkyttävän pitkiä. Aamukahdeksasta iltaan puoli viiteen voi joillain olla tunteja. Tuohon väliin mahtuu oppitunteja yhdeksän. Parannusta edellisiin vuosiin on nyt kuitenkin, että oppilailla on sentään välitunnit. Tämäkin parannus on vain sen ansiota, että kolmen kunnan yhteistyö video-opetuksessa ei toimisi mitenkään, elleivät aikataulut olisi joka koulussa samat.

Nykyiset välitunnit tuovat opettajallekin helpotusta. Ennen saattoi päivä olla sellainen, että samalla kellonlyömällä kun edellinen tunti loppui, olisi pitänyt olla jo seuraavalla. Luokanvaihto, kirjojen vaihto, vessakäynti, äänitteiden ym. materiaalin etsiminen piti hoitaa vain jotenkin lennossa. Kaikki piti olla just jämptisti valmiina. Nyt tuntuu oikein luksukselta, että kun joku oppilas haluaa kysyä jotain tunnin loputtua, minulla onkin aikaa vastata, eikä tarvitse yrittää hissukseen työntää oppilasta jo ulos ovesta, että ehtisimme taas toiseen paikkaan.

Luulen, että kaikkien kannalta on lopulta parasta ja tehokkainta, että on taukoja ja saa tehdä työtä rauhassa. Pitemmän päälle ns. tehokkuus kääntyy itseään vastaan. Jos oppilaalla ei ole aikaa huoahtaa ja sulatella tunnin asioita, on ihan sama, onko päivään saatu tehokkuuden nimissä paljon tunteja.

Runoja murteella

En ole mikään runojen ystävä, mutta ostin ilmajokelaisen Maire Lopin runokirjan Silimieni takaa. Kirja sisältää runoja eteläpohjalaisella murteella. Ja niin vain kävi, että minäkin olen joutunut lukemaan runoja, ja ihan vapaaehtoisesti ja mielelläni!

Runoissa tuodaan esiin elämän koko kirjo, ajattelin ottaa jonain aamuna päivänavauksessakin esille muutaman viisaan ajatuksen.
Tässä pieni runo siitä, miten turhaa on hamstrata itselleen koko maailman tavaraa. Me tarvitsemme ystäviä ja meidän tulee huolehtia heistä. Mikään tavara ei voi ystäviä korvata.

mitä sitä millää 
teköö
jos ei oo ketää
jollekka antaa


jakamalla
tyhyjäki
on täyrempi


sanomalla
sanoja
syrämmentäyttäviä
lämpöösiä
rakastavia


eikä syli maksa
se on lahaja
multa sulle
sulta mulle
 
Täytyy kuitenkin muistaa huolehtia myös itsestä:

akku sill´oli tyhyjenny
ja laturiki hajalla


milläs sitä sitte
toisehenkaa virtaa
antaas


mustei oo mitää
apua
tällääsnä


lataamattomana

Maire Loppi: Silimieni takaa. Saarijärven Offset Oy. Saarijärvi 2008.

Jo se alkoi taas

Kolme päivää on ollut jo töitäkin kesäloman jälkeen. Keskiviikkona oli opettajien suunnittelupäivä, ja sen piti kestää vain klo 15:een saakka. Ei ollut rehtorilla näköjään kiire pois tulikuumasta koulusta, oli kai tosi iloinen saadessaan opetkin vihdoin töihin, joten ei meinannut päästää meitä ollenkaan pois. Rehtorihan on ollut koko kesän yksin töissä, kun tuli vasta toukokuussa, joten hänellä ei kesälomaa ollut ollenkaan. Minä kuitenkin lähdin omin lupineni kälppimään jo vartin yli kolme. Minulla oli sovittu suomen opetusta vielä illaksi. Olin totaalisen uupunut, mutta opetus oli Saimaan rannalla sopivan viileällä terassilla, joten kotiin palattuani olinkin vain virkistynyt.

Minulla on tässä jaksossa neljä kurssia, kaksi niistä etäopetuksena, sekä saksaa että ruotsia. Kumpaakin eri kuntaan. Tähän saakka minulla on ollut etäopetusta vain saksassa, mutta nyt on jännittävä nähdä, millaista on opettaa vaihteeksi ruotsia etänä. Tämä on abiryhmä, joten luulisi olevan motivaatiota itsenäiseenkin työhön. Ainakin eilen laitteet toimivat moitteettomasti, mutta ei nyt nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Mutta jo vanhastaan tiedän, että lorvailuun ei ainakaan ole varaa, sillä saksanryhmäläiset sanoivat minulle heti alkajaisiksi, että ensi viikolla saan opettaa pelkästään etäoppilaita, sillä he itse lähtevät Belgiaan (vai oliko se jonnekin muualle) kunnan nuorisovaihtoprojektin puitteissa. Hyvin siis alkaa, mutta alkakoon! :(

Jälkitunnelmia markkinoilta

Markkinakertomus tulee viikon myöhässä, mutta on ollut niin ohjelmantäyteinen koko viikko, että ei ole ehtinyt sanoa kissaakaan kuin se tuhannen pitkähäntäluikuriksi! Saimme kuin saimmekin tavaraa näytille, vaikka kesän mittaan luulimme välillä, että meillä tulee olemaan vain tyhjä pöytä ja myymme eioota. Osa jätettiin kotiinkin ja tuotiin vasta seuraavana päivänä tarjolle.

Olin asettanut itselleni tietyn tavoitteen myynnin suhteen ja onnistuinkin siinä. Vaikka ihmiseen iskee ihmeesti aina ahneus. Kun tavoite oli saavutettu, aloin haaveilla suuremmasta myynnistä tai peräti suurista voitoista.

Mutta suuret voitot jäivät haaveeksi. Vaikka ihmisiä oli yli kymmenen tuhatta, näytti suurin osa tulleen vain kiertelemään ja viihtymään, tuttuja tapaamaan ja katselemaan. Itse olin kyllä erittäin tyytyväinen antiin. Oli uusi hieno kokemus olla myyjänä isoilla markkinoilla, tunnelma mahtava. Myyjät olivat pukeutuneet entisajan vaatteisiin, myytävänä sai olla vain jotain itse tehtyä. Mitään nykyajan hömpötyksiä kuten muovia ei saanut käyttää. Pikkupojat kulkivat lippalakkeihin ja pieksuihin pukeutuneina  huudellen aina välillä: "Hernehiä! Viinimarioja eurolla!" Autotkin oli vietävä alueen ulkopuolelle tavarantuonnin jälkeen. Markkinavieraiden autojakin muuten oli niin paljon, että kävelymatkaa tuli markkinoille parikin kilometriä. Koko keskusta oli yhtä automerta.

Tapasin laskujeni mukaan ainakin kymmenen blogikaveria ja sellaisiakin bloggaajia, jotka eivät ehkä niinkään lue minun blogiani, mutta jotka tiedän nimen perusteella. Ihmisten oikeat nimet jäivät pimentoon, mutta ei niitä tarvitakaan, ei niitä kukaan tiedä muutenkaan.

Moskille tarkoitettuja laatikoita oli siellä täällä. Ihanaa, että on kerrankin jokin massatapahtuma, jossa ei sotketa!

Lauantaipäivänä alkoi välillä olla kojussa tukalan kuumaakin, mutta sunnuntaiaamuna juuri kun tavaroita vasta aseteltiin, alkoi taivaanranta musteta ja kuului jyrinää. Tämä oli kai niitä samoja ukkosia, jotka tekivät tuhojaan etelämpänä Porissa. Mutta onneksi ei tullut meidän kohdalle myrskyä.

Mutta tuli kuitenkin kauhea vesisade. Olimme olleet onnellisia, että meillä oli päätykoju, ei tarvinnut kuin pujahtaa tuosta raosta, muut joutuivat kulkemaan tuosta vielä pitemmälle omiin kojuihinsa kymmeniä metrejä vatsaa sisään vetäen.

Nyt kuitenkin sateessa ei ollutkaan kiva olla päätykojussa. Kun muovikatos alkoi pullistella sisään veden painosta, oli kattoa välillä työnnettävä kepeillä ylös ja pudotettava vettä alas. Veden kuljettaminen aloitettiin kaukaa kojurivistön toisesta päästä, ja ainoa paikka saada vesi pudotetuksi alas oli meidän kojun kohdalla. Ja joka kerta tuli vettä alas pari ämpärillistä. Osa tavaroista kastui, seinänä olleet lakanat olivat litimärkiä ja näytillä olleet tärkätyt liinani lurpsahtivat surullisiksi kosteudesta.

Onneksi ei tuota kurjuutta kestänyt kuin tunnin verran. Loppupäivä oli lämmin, mutta pilvinen. Oikeastaan hyvä, ettei aurinko paistanut. Olisimme muuten paahtuneet eläviltä kojuun.

Olen erittäin kiitollinen, että meille ei sattunut myrskyä. Palatessani tiistaina halki Suomen takaisin, näin Pirkanmaalla käyneen valtavan myllerryksen jäljet. Maisema muistutti sodan tuhoja. Tiet olivat jo ajokunnossa, mutta metsän puut makasivat sikin sokin, kuin tulitikkulaatikko olisi kaadettu pöydälle. Paikoin näkyi vain iso peltoaukio, jossa mustia möykkyjä. Mutta eihän se ollutkaan peltoa! Se olikin entistä metsää, jossa puut olivat kääntyneet nurin päin, juuret ylös. Tai jossain törötti metsä, jonka puut olivat järjestään katkenneet puolirungosta. Sellaista olen nähnyt Tuntemattoman sotilaan elokuvassa.

Olisin mielelläni pysähtynyt kuvaamaan, mutta melkein koko viiden tunnin matka kotiin piti ajaa kaatosateessa. Ei ollut minkäänlaista halua astua autosta ulos. Onneksi ei sentään vesiliirto vienyt minuakin metsään.

Ihanaa postia Ruotsista

Tällaisen kortin sain tänään kaverilta, joka oli käymässä Tukholmassa. Kortti on minulle erittäin mieluinen, näytän sitä heti viikon kuluttua oppilaille! Miten on kortin värityskin ja tunnelma juuri niin ruotsalaisen ruotsalainen, aivan kuin Hemmets veckotidningin kansi, joka on aina saatu sinikeltaisen idylliseksi. Ja aina tuon lintukotolaisten lehden kannessa on torttuja tai katkarapuvoileipiä, useimmiten ruotsalaisin pikkulipuin koristeltuina. Kaukana maailman murheet!

Korttiin ei ole saatu nyt ympätyksi Victoriaa Danielinsa kanssa, tai muuten kuningasperhettä, nehän ovat niin periruotsalaista, ja muuten aina kuvattuina joka paikassa. Vielä olisi tyypillisestä ruotsalaisesta puheen ollen voinut olla polkagrisar eli niitä puna-valkoraidallisia kovia karkkeja, joita valmistetaan Grännassa. Suosittelen muuten matkakohteeksi idyllistä Grännaa. Siellä on pääkatu täynnä polkagris-tehtaita, joissa voi seurata karkkien valmistusta käsityönä ja ostaa kassin täyteen tuliaisiksi.

Sain tuliaisiakin. Ette ikinä arvaa, mitä. -Ei älkää luulkokaan, en saanut hapansilakkaa vaan ruotsalaisia joululauluja! Kaveri soitti minulle, mitä haluan Ruotsista tuotavaksi. (Kukaanhan ei saa lähteä Ruotsiin tai Saksaan tuomatta minulle jotain opetusmateriaalia :) Halusin ruotsalaisia joululauluja. Niitä on äärettömän vaikea saada käsiinsä :(  Yleensä Ruotsiin pääsee vain kesällä, ja silloin ei kaupoissa ole jouluun liittyvää.  Eikä joululauluja ainakaan täältä Itä-Suomesta löydä, eikä pahemmin ruotsinkielisiltä alueilta Suomestakaan. Niistä nyt ei ainakaan löydä mitään ruotsin kieleen liittyvää. Kokemusta on vähän usean vuoden ajalta ja monilta paikkakunnilta. Nyt oli kuitenkin ollut yksi ainoa paketti ja siinä kolme CD:tä, niistäkin yksi englanninkielinen. Sen sai muuten kaveri pitää itse, mitäs minä englantilaisilla ;) Kiitos kaverit, että käytte Ruotsissa.

Tämäkinkö sukupuolineutraalia

Vasta tänään huomasin lukea Olvin lonkeropurkin kyljestä tekstinkin. Ja siinähän luki: "ja rouvansa Onni perustivat..." Kappas vain, en ole ennen törmännyt Onni-nimisiin naisiin. Vanhastaan tiedän ja tunnen Vieno-, Kaino-, Tuovi- ja Rauni-nimisiä ihmisiä kummastakin sukupuolesta. Mutta Onniin naisennimenä en ollut ennen törmännyt.

Kun tästä aloin jollekin puhua, ilmeni että Aino-nimisiäkin on sekä miehiä että naisia. Vaasassa on ollut tukkukauppa, jonka perustajana oli mies nimeltä Aino Lindeman.  Hassua minusta sikäli, että kummisetäni ja tätini olivat pariskunta ja he olivat nimeltään Aino ja Onni, siis Onni oli mies ja Aino nainen.

Minusta on outoa, että sama nimi voi olla sekä miehellä että naisella, sillä laissahan on määritelty, millaisen nimen lapselle voi antaa. Sen mukaan pojalle ei saa antaa tytön nimeä tai tytölle pojan nimeä. Asia kiinnosti sen verran, että katsoin Väestörekisterikeskuksen sivulta ihan summissa eri nimiä. Hämmästyksekseni melkein mitä tahansa nimeä on joku keksinyt antaa lapselleen "väärälle" sukupuolelle. Yleisimmin sekalaisuutta oli noin sata vuotta sitten annetuissa nimissä, mutta yllättäen tänä vuonna (2010) on yhtäkkiä sellaisia nimiä kuin Kati, Kirsti, Raili annettu yksittäistapauksissa myös pojalle. Esim. Veikko, Tauno, Kari, Eija, Sirpa tai Tellervo olivat myös yksittäin vastakkaiselle sukupuolelle annettuja. Vai onko sukunimilakia hiljattain muutettu niin, että kaikkia nimiä voi antaa kaikille?

Lopuksi vielä yleinen tietokilpailukysymys: Kuka tunnettu henkilö on Kaino-Vieno?
Vastaus: Mummo Ankka.

Meillä asuu kielenvääntäjä

Istuimme kaikessa rauhassa olohuoneessa, kun yhtäkkiä keskellä tupaa seisoi mies, joka kysyi: "Ostatteko muikkuja?"
"Ei" vastasi meidän mies heti. Minä puolestani en ehtinyt sanoa mitään.
"Olen tänään pyytänyt ne" kaupustelija jatkoi.
"Mutta minä en ole pyytänyt niitä!" jatkoi meidän mies.
Kauppamies kääntyi kannoillaan ja painui ovesta ulos.

Enkä yhtään ihmettele vaikka suuttuikin. Sellaista kielenvääntämistä! Ei minuakaan aina naurata, kun joskus mainitsen: "Minun pitää ruveta korjaamaan kokeita". Siihen kuuluu usein vastaukseksi: "Mitäs olet rikkonut ne!"