Nappeja ja haasteita

Kyllä on tullut nappeja jos jonkinlaisia. Kolme ensimmäistä on Vilukissin antamia, on ollut oikein suurjako käynnissä. Minä jaan myös näitä eteen päin. Ottakaa vain kaikki tästä, jotka haluatte, ainakin ne, joiden blogit on linkitetty tuohon sivuun. Blogeja on paljon ja tosi hyviä, en arvaa alkaa niitä suuremmin ruveta erittelemään. Niitä on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, koska ovat niin eri tyylisiä.











Kolmannen napin yhteydessä oli myös kehotus kertoa viisi asiaa, joista pitää. Se ei ole helppo tehtävä, koska maailmassahan on tuhansia asioita, joista voi tykätä. Tässä nyt jonkinlainen lista:

1. Kielet ja eri kulttuurit
2. Luonto ja eläimet
3. Kirjoittaminen ja kirjallisuus
4. Kaverit ja muut läheiset
5. Uusien asioiden kokeminen ja näkeminen (ei extreme)

Tämäkin haaste on sellainen, jonka heitän kaikille, jotka tätä blogia lukevat. Kirjoittakaa vaan omista tykkäämisistänne. Saatte siitä samalla tuon alla olevan kuvankin.








Ritan blogissa oli pitkän listan seassa minunkin nimeni ja sieltä nappasin tämän alemman kuvan. Siitä vaan kainostelematta omaan blogiin liittämään, kaikki joissa käyn ja joita vaikkapa salaakin luen :)

Koulutusristeilyllä

Perjantai ja lauantai menivät Tallinnan-risteilyllä. Ehei, ei pidä luuleman, että se hupireissu olisi ollut, miten sitä meikäläisellä sellaista! Tiukkaa asiaa oli. WSOY järjesti uusien oppikirjasarjojensa käyttöönottajille koulutusta. Itse olin ruotsinopettajien ryhmässä, englanninopettaja oman aineensa opettajien porukassa.

En tiedä, oliko siitä itselleni kauhean suurta hyötyä, olen kyseistä kirjasarjaa opettanut jo viime vuonna kahden kurssikirjan verran, tänä syksynä aloittanut kolmatta, joten olin jo itse esitellyt kirjan itselleni. Mutta ainahan on mukava tavata muita saman aineen kollegoja ja tiedustella kuulumisia, miten muualla tehdään. Tällainen vertaistuki on yleensä suurinta ja parasta antia koulutuksissa. Pysyy niin sanotusti ajan hermolla.

Suullisen kielitaidon kurssi on tulossa lukioon pakollisena. Niiltä tiimoilta näimme pari videota suullisen kielitaidon testaustilanteista. Saman tyyppisiä videoita olen nähnyt parina muunakin koulutuspäivänä, joten sen puoleen ei ollut järin uutta ja ihmeellistä. Joskus olen pitänyt itsekin jollekin ryhmälle testaustilanteita. Kuulimme myös luennon uusista sanoista ruotsin kielessä. Luento oli tosi hyvä, mutta taisi olla itse asiassa sama, jonka olen kuullut joskus aiemminkin. Olen varmaan kirjoittanutkin uusista sanoista joskus viime talvena.

Niin tiukka oli ohjelma, ettemme nähneet lähtöä emmekä saapumista satamissa. Ruokaa sen sijaan oli tarjolla liiankin kanssa. Eilen pääsimme tutustumaan Tallinnaan vain pariksi tunniksi. Siellä olisi viihtynyt kyllä kauemminkin. Sää oli leppeä, eikä turisteja liikaa. Vanhakaupunki ihanan viihtyisä. Kuvassa keskiaikaisiin vaatteisiin pukeutuneet kauppiaat tarjoavat paahdettuja manteleita. Tänne pitää tulla paremmalla ajalla, vaikka juuri keväällä olinkin. Mutta kun silloinkin oli aikaa Tallinalle vain pari tuntia. Seuraavan kerran kun tulen Tallinnaan, katson, ettei varmasti ole mitään koulutukseen liittyvää vaivoina.

Riikinkukko ja riikinruotsi

Oppilaiden kanssa on mukava työskennellä, aina joku keksii jotain uutta ja mukavaa, mitä en ole itse huomannutkaan. Oli ruotsintunnilla puhe rikssvenskasta ja finlandssvenskasta. Näyttää muuten siltä, että suomen kielessä käsite riikinruotsi on häviämässä, siis ruotsi, jota puhutaan Ruotsissa. Sanaa ei enää automaattisesti ymmärretäkään.

Riikki on siis suomen kielessäkin aina tarkoittanut valtakuntaa (ruots. ett rike). Meillähän on ollut myös riikintaalarit, valtakunnan rahat, plootut, joita otettiin käyttöön joskus 1600-luvulla. Sana esiintyy myös sanassa Sverige, = Svea rike, eli Svean valtakunta.

Mutta että riikinkukollakin olisi jotain tekemistä Ruotsin valtakunnan kanssa, ei ollut koskaan tullut mieleeni. Mutta minun viisaat oppilaani kysyivät tätä ja otin heti selvää. Kyllä, riikinkukko on kotoisin Intiasta ja koska se on tullut meille Ruotsin kautta, se on siksi nimeltään riikinkukko. Itse asiassa loogista: tavalliset kukot ovat varmaan näyttäneet ihmisten silmissä maatiaisen tavallisilta ja Ruotsista tullut kruunupäinen lintu viitannut Ruotsin kuninkaaseen, eli herraskainen riikinkukko.

Riikinkukko on muuten tieteelliseltä nimeltään pavo christatus, mistä monet muut kielet ovat saaneet linnun nimen: esim. saksaan Pfau ja ruotsiin påfågel, engl. peacock, viroksi paabulind/sinipaabu.

P.S. Kuva ei liity mitenkään riikinkukkoihin, mutta sentään ruotsin kieleen. Kuvaa napsauttamalla saa ehkä selvää tekstistäkin, jonka mukaan vielä 1900-luvullakin on ollut ihmisiä, jotka ovat osanneet lukea entisiä pohjoismaisia kirjoitusmerkkejä, riimukirjoitusta, joita kuvan alareunassa.
Osasin minäkin muuten niitä lukea vielä yliopistoaikana, mutta en enää muista ensimmäistäkään.

Maallako huonoa opetusta

Juuri tänä aamuna puhuttiin Aamu-TV:ssä jälleen kerran lukioista ja niiden paremmuudesta tai huonommuudesta. Joku tutkijahan se oli saanut selville, että eivät suuret lukiot oikeasti olekaan välttämättä ne parhaat lukiot. Ja olipa saanut selville senkin, että lukiot, joihin pääsee vain korkeilla keskiarvoilla, eivät olekaan välttämättä niitä laadukkaimpia. Lopuksi oli peräti suositus: Jos haluat laadukasta opetusta, hakeudu pieneen lukioon, joihin ei ole korkea keskiarvo!

Lieneekö ensimmäinen kerta, jolloin joku on oikeasti yrittänyt tutkia, miten asiat todellisuudessa kentällä ovat. En väitä, että suurissa lukioissa ja korkean keskiarvon lukioissa olisi huonoa opetusta. Mutta haluan vain tuoda julki sen, että opettajat ja oppilaat ovat aina tienneet, että pienissä lukioissa meillä on aikaa keskittyä paremmin oppilaiden oppimisvaikeuksiin ja ohjata heitä henkilökohtaisemmin kuin massalukioissa.

Miten on sitten muuten selitettävissä, että ns. hyvissä kouluissa reputetaan usein enemmän kuin esim. meillä. Jos me saamme vitosen oppilaistakin ylioppilaita, pitäisi ankaran sisäänpääsykarsinnan lukioissa kaikkien saada valkolakki. Miten on selitettävissä, että meillä valitaan prosentuaalisesti paljon valinnaiskieliä ja kirjoitetaan pitkiä kieliä, kun monissa kaupunkien "hyvää opetusta saaneissa lukioissa" oppilaat usein pitkän kielen luettuaan kirjoittavatkin sen lyhyenä.

Olisikohan opettajien asenteissakin korjaamista. Kun pari vuotta sitten kiisteltiin siitä, siirrymmekö kaupungin sivutoimipisteeksi, pelkäsivät kaupungin opettajat tietenkin omien työpaikkojensa puolesta. Jos nimittäin olemme kaupungin leivissä, on meidänkin silloin mahdollista saada tunteja kaupungin lukiosta. Kuten jokaisessa uudessa asiassa, tässäkin oli vastustusta. Esitettiinpä tällaisiakin väitteitä, joita en hevin anna anteeksi: "Eiväthän ne maalaisopet voi osata niin hyvin opettaa kuin me kaupunkilaiset".

Rakkaat palvelijamme

En juuri tiedä miesten kirjoittamia blogeja, joissa ei olisi kuvailtu autoja ja niiden jarruja ja vaihteita ja milloin katkesi vaijeri tai meni jarrulevyt. Jopa jatkokertomuksia niistä on kerrottu ja luettu, ja kirjoittaja kiristänyt vauhtia omien sanojensa mukaan silläkin uhalla, että lukijat kaikkoavat.

Heh. Voinhan minäkin kertoa meidän autoista, saa nähdä mihin hornan tuuttiin minun loputkin lukijani kaikkoavat.
Ensimmäinen auto oli vihreä, tarkempaa tietoa ei ole merkistä, mainittiin apinadatsuniksi. Se oli tietysti rakas perheenjäsen, kun sen suurella vaivalla sai hankituksi. Mutta jätti kuitenkin meidät koko perheen kaksi kertaa tielle, milloin hajosi moottori, milloin laturi. Takseilla jouduttiin tulemaan loppumatka kotiin muutama kymmenen kilometriä. Silloin kolmivuotias tytär heräsi aina keskellä yötä murehtimaan: "Byääh, siellä se meidän auto joutuu yksin olemaan keskellä yötä tien varressa ilman kaveria!"
Laturin hajottua oltiin muuten jossain Taivalkosken korvessa Lapin porteilla. Sitä ei käyntiin saannin jälkeen voinut sammuttaa kuin alamäkeen, että sai helposti työnnettyä uudelleen liikkeelle.

Siitä oli luovuttava, vaikka lapset tiristivät kyyneleitä. Meille tuli Nissan Cherry, vai onko sen nimistä autoa koskaan ollut olemassakaan? Sekin saatiin irti vanhana, mutta jo ensimmäisenä päivänä mies (tietysti, en minä!) ajoi huolimattomasti liian lähellä keskiviivaa ja kylki viisti vastaan tulevan auton kylkeä. Hyvä ettei ovi irronnut. Tämä auto oli kai kovin vaatimaton ja pliisu, koska ei ole muuta muistikuvaa koko autosta. Mutta punainen se oli!

Sitten olimme kai jo äärtyneet sen verran, että seuraava auto oli uusi, punainen (!) Nissan Sunny. Se oli meillä yli kaksikymmentä vuotta, milloin ykkös-, milloin kakkkosautona. Se koki monet seikkailut lastemme ajaessa ja harjoitellessa sillä autokoulun jälkeisinä aikoina. Kovin riehakas se kai oli myös, sillä joskus se repi kuistin nurkkalaudat irti, joskus kaahasi ojanpohjia myöten, repipä jonkun toisen auton takapuskurinkin irti.

Auton riemastellessa nuorten kanssa, minulle hankittiin punainen Lada. Maksoi 5000 markkaa. Siihen oli varmaan myyty huoltoasemalla hyppybensaa, niin kovin hyppyytti. Eikä se aina suostunut silittelystä huolimatta lähtemään liikkeelle. Joskus koulun pihasta lähtiessä piti kutsua koko luokka sitä työntämään. Mutta kun siitä parin vuoden kuluttua luovuttiin, myytiin se silloin 90-luvun alkupuolella venäläisille 7000 markalla.

Nissan sai palvella meitä pitkään yksinään, kunnes minä en enää halunnut kulkea ruosteiset sivupellit lepattavassa autossa. Halusin itselleni paremman. Vävypoika oli onnellinen, kun sai myydyksi entisen pari vuotta vanhan punaisen autonsa minulle. Joku nissanhan sekin oli. Mutta ahtailla parkkipaikoilla kääntyi jäykästi kuin traktori, joten jo parin vuoden ratinväännön jälkeen luovuimme vihdoin japanilaisista ja sain uuden punaisen Seat Altean.

Tämä olikin pieni ja näppärä, huomattavasti helpompi parkkeerata kapeisiin koloihin. Mutta heti kättelyssä putosi uuden auton katosta kattovalo roikkuen johdoistaan. Eikä se suostunut katossa pysymään kuin hitsaamalla. Takaikkuna on aina ravassa, mutta muuten mukava auto.

Mies malttoi kevättalvella vihdoin luopua ikivanhasta Nissanistaan ja hommasi oikein ison pakettiauton, jolla voidaan kuljettaa puita, rojua, kanoottia ja vaikka mitä. Nyt vain huomasi moni muukin, että sillä saa kuljetetuksi kaikenlaista, joten alkukesästä emme itse nähneet autoa juuri ollenkaan. Ai juu, väri on tietenkin punainen ja joku nissanihan sekin on.

Hyötyä internetistä käännöksiin

Oletko pähkäillyt ja kiukutellut yrittäessäsi kääntää jotain asiaa vieraalle kielelle? Sanakirjat antavat usein tulokseksi vain sanan, eivät lausemalleja tai yhteyttä, missä sanaa käytetään. Tai oletko epävarma prepositiosta jonkin sanan yhteydessä tai preposition jälkeisen artikkelin taivutusmuodosta? Vai haluatko tietää, onko suomalainen sanonta ehkä olemassa vieraassakin kielessä?

Yksi hyvä keino on kirjoittaa Googleen koko haluamasi litania. Jos tulee paljon samanlaisia lauseyhteyksiä, on olettamasi ilmaus oikea. Jos esimerkiksi haluat tietää, mitä prepositiota tarvitaan tai tarvitaanko ylipäätään prepositiota ruotsin besöka-verbin kanssa, kirjoitat Googleen esim: Jag besöker hos min vän. Heti tulee esimerkkejä: "Jag besökte ofta familjen", "När jag ska besöka min vän..." Eli teet johtopäätöksen: besöka-verbi ei saakaan prepositiota. Tämän esimerkin otin, koska oppilaat eivät millään tahdo muistaa, että verbi "käydä jossakin tai jonkun luona" ei saa prepositiota! - Ei muuten englannissakaan visit-verbi. Minä googlasin!

Mutta tässä on oltava tarkkana! Aivan kuin sanakirjoissa, googlettamalla tulee monenlaisia lauseyhteyksiä. Sieltä tuli myös lause: "Minne från ett besök hos min vän..." (= muisto vierailusta ystäväni luona). Tämä onkin substantiivi ja sen kanssa tulee prepositio, siis on kyseessä erilainen lause!

Kannattaa epävarmoissa tapauksissa syöttää monenlaisia lauseita koneelle. Kerran nimittäin neuvoin jollekin tämän vihjeen, ja hän kirjoitti koneelle: "Alea jakta est" (=arpa on heitetty). Kone toi näkyviin vaikka kuinka paljon tekstejä, joissa oli tämä virheellinen muoto, ja henkilö iloitsi, että minun vihjeeni toimii. Ja kone vielä tiedusteli viisaasti: Tarkoititko "Alea jacta est", mikä myös on väärä muoto. Mutta syötäpä oikea muoto: "Alea iacta est", tulee vielä enemmän osumia! Tällaisissa tapauksissa katsoisin, millaisilla sivustoilla sanat esiintyvät. Jos ne ovat nopeasti kirjoitetuilla keskustelupalstoilla, en aina luottaisi niihin. Asiallisilla latinalauseiden luettelosivuilla ne yleensä ovat oikein kirjoitettuja.

Opettaja, joka puolestaan tuskailee, että joku oppilas on kopioinut kokonaisia lauseita tai jopa pitkiä tekstinpätkiä internetistä, voi tarkistaa asian kirjoittamalla jonkin tietyn kohdan Googleen. Tällöin kone tuo automaattisesti sen sivun, jossa tuo lause esiintyy. Kannattaa kirjoittaa sellaisia rakenteita ja lauseita, joita ei ihan joka paikassa esiinny.

Onko olemassa omaa blogityyliä

Eilen pähkäilimme äidinkielen opettajan kanssa, mitä tekstilajia blogit ovat. Onko olemassa jokin yhteinen blogityyli? Mitä yhteistä eri blogeilla on?

Yhteisiä piirteitä ovat ainakin vuorovaikutteisuus ja se, että niitä kirjoittaa tavallisesti yksi henkilö, joskus useampi, mutta yksittäiset tekstit ovat tavallisesti yhden henkilön kirjoittamia. Blogeja päivitetään jatkuvasti, siten niitä myös luetaan päivittäin, verrattuna esim. muihin nettisivuihin. Tekstit ovat suhteellisen lyhyitä, tavallisesti ehkä korkeintaan yhden konekirjoitussivun pituisia, tavallaan kuin välähdyksiä.

Mutta siihenkö loppuivat yhtäläisyydet? Eroja on huomattavasti helpompi etsiä. On olemassa kuvablogeja, videoblogeja, lyhyitä päiväkirjanomaisia merkintöjä, tarinoita, pakinatyyppisiä kuten yleensä murteilla kirjoitetut. (Murteilla kirjoitettujen blogien linkkejä olen kerännyt kieliblogini oikeaan reunaan, siellä on muitakin kieliaiheisia linkkejä). Blogeja on myös eri aihepiireittäin. Onkohan enää mitään aihepiiriä, mitä ei blogeissa käsiteltäisi? On ruokablogit, käsityöblogit, askartelublogit, tekniikan blogit. Mainittakoon myös kieliblogit, joita on myös ilmestynyt. Kun itse aloitin kieliaiheisen blogini kaksi vuotta sitten, ei sellaisia ollut muita. Itsekin mietin silloin, että kotisivu sopisi aiheeseen paremmin, mutta blogi-työkalun helppokäyttöisyys ratkaisi sivuston valinnan. Ja juuri vuorovaikutteisuus on blogissa kiva.

Blogien opetuskäyttö on yksi tärkeä aihealue. Anne Rongaksen ansiokkaat blogit mainittakoon ihan kärjessä. Lisää blogien opetuskäytöstä mm. Suomen virtuaaliyliopiston kotisivuilla. Blogeja käytetään myös kotisivuina, varsinkin monet koulut tai yhdistykset laittavat kotisivunsa blogeille. Blogeissa on myös helppo tehdä kansainvälistä yhteistyötä eri koulujen välillä, esitellä omaa kulttuuriaan ja oppilaiden tuotoksia. Blogien mahdollisuudet tuntuvat rajattomilta.

Mutta onko olemassa yhteistä blogityyliä? Minusta tuntuu, että blogit ovat samanlaisia kuin aikakauslehdet. On eri aihepiireihin keskittyviä lehtiä, joiden sisällä voi olla eri tekstilajeja. Olen muuten itsekin huomannut omissa blogeissani tekstien tyylin hyppivän pakinanomaisesta jaarittelusta tiukan asialliseen. Onkohan sellainen edes sallittua? Ainakin varmaan rassaa lukijan hermoja.

Aloittelijalle ja vasta blogimaailmaan heränneelle vihjeeksi, että suomalaisia itseä kiinnostavia blogeja voi etsiä aihepiireittäin mm. Blogilista.fi-sivustolta.

Etäopetuslaitteet

Tässä kuva tämänpäiväisestä etäopetuksestani videoneuvottelulaitteilla. Opettajan pöydällä hehkuu dokumenttikamera, jolle olen laittanut ylioppilaskirjoituksen kuullunymmärtämisvihkosta sivun. Tuon sivun sisältö on näkyvissä valkokankaalla meillä, sama kuva on etäpäässä valkokankaalla. Pöydällä on myös yhdistetty CD-kasettisoitin, johon laitoin yo-CD:n soimaan.

Televisioruudussa istuu etäoppilaani, ei vain näköjään erotu kunnolla valokuvassa. TV-ruudun oikeassa kulmassa on myös pieni kuva, jossa näkyy kuva minusta ja tästä oppilaastani, eli se, mitä etäoppilas oppilas muualla näkee meistä. TV:n päällä oleva kamera kuvaa siis meitä koko ajan. Kameraa voi käännellä kaukosäätimellä kuvaamaan vain opea, luokkaa tai taulua tai mitä ikinä keksitään, vaikka ikkunasta näkyvää maisemaa.

Kuvan keskellä olevan pylvään takana on tietokone, josta voin laittaa näkyviin vaikkapa nettikuvaa. Silloin kuva näkyy dokumenttikamerakuvan sijaan seinällä. Ikkunan edessä on kytketty videolaite. Voimme katsoa myös videoita, niitäkin vielä joku tällainen kalkkis saattaa näyttää.

Tänä vuonna koneet ovat toimineet hyvin, juuri kun minulla on kahdeksas eli viimeinen kurssi näille menossa. Ainut ongelma on vieläkin äänen toisto kuunteluissa. Etäoppilas ei saa yhtä hyvin selvää kuuntelusta kuin paikalla oleva oppilas. Samoin keskusteluharjoitukset ovat ongelmallisia, kun täytyy yrittää puhua hitaammin ja selvemmin kuin normaalisti.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että paljon ovat etälaitteet kehittyneet siitä, mitä esim. vajaat kymmenen vuotta sitten, jolloin ensimmäisiä kertoja opetin etänä. Silloin ei ollut valkokankaalla suurta kuvaa, vain tietokoneruudussa pieni kuva. Istuimme jossain kansalaisopiston takapöksässä, kaikki 7 oppilasta melkein minun sylissäni, tihrustaen ruudulle, toisessa päässä oli kolme oppilasta. Joskus meni ääni niin, ettei kuulunut etäpäästä kuin minun korvassani olevaan kuulokkeeseen jotain pihinää. Voi sanoa, että siinä jos missä opettaja ja oppilaat hitsautuivat yhteen.