Pitihän sattua vastustakin

 Joskus sentään ihmisellä sattuu menemään asiat nappiin, vaikka yleinen tuntemus on, että herra Murphy pilaa kaiken ja kaikki voi mennä niin pieleen kuin vain mahdollista.

Tyttären perhe tuli jo alkuviikosta meille karpaloonmenoa varten. Kahtena päivänä kävimmekin suolla ja kumpanakin päivänä saimme kohtalaisen runsaan saaliin. Olin pelännyt, että juuri karpalopäiviksi sattuisi koko syksyn jatkuneet vesisateet. Mutta hui hai. Eka päivänä menimme suolle jo aamusta. Kolmen tunnin kuluttua lähdimme pois ja heti kun pääsimme autoon istumaan, alkoi sataa, mitä jatkuikin koko lopun päivää. Eilinen valkeni kuitenkin mitä kauneimpana auringonpaisteena ja koska oli koko päiväksi luvattu kirkasta, menimme marjaan vasta iltapäivällä, jolloin aurinko ehti jo vähän lämmittää.

Eilinen oli mitä parhain päivä. Aivan huikaisevan sininen taivas, ja aurinko lämmitti. Keskellä suota ihana sininen lampi, suon tuoksu, täysi hiljaisuus. Ei yhtäkään autoa. Eikä olisi voinut arvata, että ainut, mikä rikkoisi hiljaisuuden, oli kolme reittilentokonetta!

Mutta pitihän sitten sattua jotain vastustakin. Juuri kun olimme pois lähdössä ja ihailimme lammen reunalla saalistamme, juuttui jalkani kumisaappaan reunaa myöten suohon, eikä millään irti. Aikojen kuluttua sain kuitenkin vedetyksi jalan ylös. Kun tytär tätä ihmetteli jämähti hänenkin jalkansa suohon ja pian toinenkin jalka. Hänkin sai onneksi kiinni jostain kuusentaimesta ja sai jalkansa pois, kun jätti kumisaappaat sinne. Saappaat ongittiin sitten erikseen irti liejusta. (Olivat muuten ihka uudet lämminkarvaiset saappaat, mutta mitä siitä, pääasia että pääsimme liejusta irti).

Ei ole ennen sattunut meille suohon juuttumista. Eivät ole liioiteltuja kuitenkaan puheet siitä, että suolla on oltava varovainen. Aina pitäisi kulkea keppi mukana, jotta sitä apuna käyttäen saisi hinatuksi itsensä irti, ettei suo imaise koko ihmistä.

P.S. Maa oli eilen eka kertaa vähän jäässä, samoin lätäköissä jäätä.

Yhdellä iskulla monta kärpästä

Valtavan monta kärpästä saimme yhdellä iskulla viikonloppuna Etelä-Suomessa. Pääasiana oli käydä hautajaisissa. Olimme ainoat kynnellekykenevät vainajan sukulaisista menemään tilaisuuteen, ja hyvä oli että menimme. Meidän lisäksemme ei siellä sitten ollutkaan muita kuin vainajan kolmekymppinen poika ja pojan äiti. Äärimmäisen koruttoman siunaustilaisuuden jälkeen käväisimme paikallisessa kahvilassa kahvilla ja se niistä hautajaisista. Arkku meni poltettavaksi, joten mahdollisimman vähän vaivaa olemattomalle jälkeläisjoukolle. Ei tuntunut poikakaan tietävän isästään juuri mitään, joten ei varmaan ole juuri yhteyksiä heillä pidetty.

Eipä vainaja eläissään pitänyt yhteyksiä juuri muihinkaan ihmisiin, hän oli perheen mustalammas ja muutenkin erakkomainen luonne. Vaikka hän olikin miehen veli, en itsekään muista nähneeni häntä eläissäni kuin pari kertaa, appivanhempieni hautajaisissa. En yhtään ihmettele, ettei sisarussarjan elossaolevista viidestä jäsenestä ollut ketään järin halukkaita nyt hautajaisiin menemään, varsinkaan kun kaikki asuvat ihan eri puolilla Suomea, aivan sen äärireunoilla.

Minusta tuntuu kovin oudolta tuo yhteyksien  vähäinen määrä, mutta pappi sanoi, että se ei ole mitenkään tavatonta. On kuulemma suomalainen ilmiö, että lähisukulaisetkaan eivät pidä yhteyttä, eivätkä välitä toisistaan. Eräissä tapauksissa jopa karttavat toisiaan. Ehkemme mekään olisi sinne menneet ellei tyttäremme asuisi vainajan asuinkunnan naapurikunnassa. Näin pääsimme käväisemään tyttären luona, mikä kesällä jäi meiltä tekemättä.

Käytimme tilaisuutta hyväksemme ja kiertelimme uudella paikkakunnalla. Yritimme tutustua nähtävyyksiinkin, mutta mites Suomessa mihinkään voi tutustua kun ei satu olemaan heinäkuu. Eräällä paikkakunnalla oli isot markkinatkin, joiden antiin perehdyimme eilen. Sieltä sainkin ostetuksi  kaikenlaista lämmintä päällepantavaa jo talvea varten.
Näiden "kärpästen" lisäksi tuli tapetuksi monta muutakin. Kun kerran kauaksi lähtee, täytyy käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Mennään turkissaunaan

Minkähänlainen on turkissauna? Pestäänkö ja kuivataanko siellä turkiksia ja nahkoja vai istutaanko siellä turkistakki päällä?

Korjasin lukion uusintakuulustelukokeita ja ruotsin tekstinymmärtämistehtävässä oli kysymys tekstistä: mitä kolmenlaisia saunoja kylpylässä oli? Oppilas oli laittanut yhdeksi saunaksi turkissauna, tarkoitti tietenkin turkkilaista saunaa (turkisk bastu). Mikäs ihme se nyt on, jos ei kaikkea tiedä, mutta joskus hämmästyttää ja ihmettelen mihin perustuu se, että jotkut suoltavat kokeissakin tekstiä, jossa ei ole mitään järkeä.

Vai onkohan sitten niin, että oppilas on koko kouluaikansa tottunut aina olemaan vähän ulalla. Jopa suomenkieliset tekstit saattavat olla niin käsittämättömiä joillekin, että yksi turkissauna kuulostaa jopa ymmärrettävältä ja mahdolliselta.

Höpinän tapaista

 

Ensi viikolla onkin jo syysloma. Ihan tuntuu siltä kuin olisi loman tarpeessa. Yläkoululaiset pitävät huolen siitä, ettei pääse sammaloitumaan, mutta samalla imevät ihmisestä kaiken mehun. Yläkoulun puolella muuten sattuikin jännä tilanne.  Olin juuri laittanut valkokankaalle jonkin kuvan, kun yksi oppilas alkoi huutaa: "Titta, titta, titta!" Kaikki luulivat, että oppilas kehotti katsomaan kuvaa! Mutta hän huusikin avukseen luokka-avustajaa, jonka nimi sattuu olemaan Titta. Oppilaan sormi oli jäänyt jumetuksiin jonnekin pulpetin rakoon. Oppilaalla kun on tapana keikkua tuolinsa kanssa kaiket tunnit, jäi siinä sormi tällä kertaa pahasti puristuksiin. Ei onneksi kai sattunut pahasti. Sormea pidettiin kylmän vesihanan alla, ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Keikkuminen ei sen sijaan ole loppunut, vaikka luokkakaveritkin motkottavat asiasta.

Muutenkin on mennyt ihan vilauksessa aika.  Olen todella alkanut ajatella, että aika ihan oikeastikin menee eteen päin nopeammin kuin ennen, sillä taas ollaan loppuviikossa. Mutta fysiikanopet väittävät, että ei ole mahdollista, sillä aikaa ei ole olemassakaan, sitä paitsi kojeet eli kellot mittaavat sitä ns. aikaa samaan tahtiin kuin ennenkin. Mistä ne voivat niin varmoja olla. Voihan olla niinkin, että viisaritkin liikkuvat nopeammin, me vain luulemme, että kelloihin voi luottaa.

Mutta kaikesta huolimatta huomenna minulla ei ole opetusta, joten lähdemme eteläiseen Suomeen viikonlopuksi. Ja lomalla tulee porukkaa karpalometsään. Mikäli mitään marjoja pääsee keräämään, kun kaiken aikaa tulee vettä lotisemalla. Vedestä puheen ollen perunakellarimme on liiterin alla, ja kellariin on paasannut vettä koko syksyn. Vähän väliä on vettä pumpattu pois, mutta tänä aamuna sanoi mies sen lisäksi kantaneensa  vettä ulos ämpäreitäkin kymmenittäin. Saa nähdä pitääkö alkaa auton sijaan kulkea koulussakin kanootilla.

(Kuva kaverin lähettämä). 

Kokousta kokouksen perään

Viikolla on saanut tosissaan kokoustaa. Jotkut rakastavat rettelöimistä ja omien periaatteittensa läpimenoa, oli periaate sitten miten ristiriidassa tahansa omien mielipiteiden tai loogisen järjen kanssa. Mutta niinhän sitä sanotaan, että siinä missä logiikka ja järki loppuvat, siitä alkaa periaate! Keskiviikkona yhtenäiskoulun kokouksesta piti minun onneksi lähteä kesken kaiken pois, koska alkoivat kansalaisopiston tunnit.

Ensinnäkin koulun päivänavauksista ja nimenomaan seurakunnan avauksista muutama jaksaa jauhaa. Asiasta on jaariteltu jo koko syksyn joka kokouksessa, eikä se siitä miksikään muutu. Antaisivat olla jo. Lakipykälissä sanotaan selväsanaisesti, että koulupäivät on avattava päivänavauksella ja päivänavaukset voivat olla myös uskonnollisia. Ei luulisi olevan enää syytä paahtaa asiasta. En minäkään jaksa siitä enää tarkemmin kirjoittaa.

Toinen kuohuttava asia on ollut jo OAY:n hallituksessa, sitten opekokouksissa ja viikolla vielä OAY:n yleiskokouksessa TVA-lisät. Eli tahtoo sanoa työn vaativuuden arviointi ja vaativasta työstä mahdollisesti maksettavat erilliskorvaukset. Ja tämäkin on vain ihan parin yksittäisen kiihkoilijan sydämen asia. Itseäni ei kiinnosta, sillä itse olen kaupungin palkkalistoilla, meillä on eri systeemit kuin yhtenäiskoulun opeilla, joille palkan maksaa kunta.

Minä olen muutenkin vähän huithapeli palkka-asioissa. Minulla on vieläkin käsitys, että vuosi sitten ei meille maksettu yo-korjauksista ollenkaan. Siitä viime vuonna parikin kertaa mainitsin rehtorille, mutta hän väitti ilmoittaneensa asian eteen päin. Ei näytä olevan rahan tarvetta kellään, sillä vaikka asiasta oli puhetta yleisestikin, ei kukaan oikein tiedä, maksettiinko mitään vai ei. Asian tarkempi tutkimattomuus johtuu mukavuudenhalusta. Mieluummin maksan siitä, ettei tarvitse alkaa tonkia numeroita papereilla tai ruveta soittelemaan ympäri maakuntaa ja hyvässä lykyssä rähinöimään, kun lopputuloksena ovat kumminkin riekaleiset hermot ja vaivaiset pari kymppiä. Varsinkin kun en ole sataprosenttisen varma, onko rahat maksettu vai ei. Palkkakuitit ovat niin käsittämättömän epäselviä ja perusteet koukeroisia, ettei niistä ota selvää itse erkkikään, ei ainakaan meidän Erkki.

Oli viikolla vielä näiden lisäksi yksi muukin kokous. Pohjola-Nordenin paikallisyhdistys päätettiin lakkauttaa. Lakkautus on käsiteltävä kahdessa yleiskokouksessa, ja tammikuussa pidämme sen toisen. Syy lakkauttamiseen on, että yhdistykseen ei löydy enää toimihenkilöitä. Ja useana viime vuonna on ainut toimintamme ollut Lucia-juhlan järjestäminen. Mutta Lucia-juhlanhan voi järjestää mikä muu taho tahansa. Ei meidän yhdistyksen lakkauttaminen mikään kummajainen ole. Yhdistyksiä lakkaa ympäri Suomea kovaa vauhtia, samoin piirejä lakkautetaan. Liitossa kuohuu, siellä on jotain rahasotkuja. Ovat kai rahansijoituksissaan onnistuneet menettämään suuren osan varoista.
 Pohjoismainen yhteistyö ei ole enää akuutti, sillä ihmisten katseet ovat kääntyneet EU:n puoleen. Aikoinaanhan oli suuri asia se, että maailmassa oli tällainen passivapaa ja yhteistyökykyinen Pohjoismaat. Aika aikaansa kutakin.

Työtä riittää ilman oppilaitakin

Tänään oli taksvärkkipäivä, eikä ollut oppilaita. Kyllä hommaa riittää näköjään, vaikkei oppilaita juuri olisikaan. Etätunnin pidin, vaikka ei täällä päässä ollutkaan oppilaita. Etäpäässä on 11 oppilasta, eivätkä kaikki mahdu (tai eivät halua tulla) yhtaikaa tv-ruudulle. Näen vain hihoista, että siellä istuu muutama ilman naamaa. Olen vannottanut heitä istumaan samoilla paikoilla, että saisin jonkinlaisen käsityksen, kuka kukin on. Minun on kyllä vaikea oppia tuntemaan heitä, sillä luokka on melko pimeänä, että he näkisivät valkokankaalta paremmin, mitä tekstiä minä heille kulloinkin lähetän. Tai sitten joskus valo paistaa niin heidän takaansa ikkunoista, etten saa selvää kasvoista.

En tiedä, miten kummassa heidän koulussaan on verhoasiatkin rempallaan. Ikkunoista roikkuu oppilaiden takana pari rättiä vain parilla nipsillä kiinni. Verhojen eteen vetäminen ei auta mitään. Eräskin aamu viime kurssissa aurinko paistoi jotenkin niin kummasti, että sikäläiset oppilaat olivat kuin kirkastuneita, ei näkynyt kuin valtava kirkas pallo, enkä saanut kysymättä selvää, istuuko sillä kohtaa yksi vai kaksi oppilasta - kaksi oli.

Kuulun itsenäisyysjuhlan järjestelyryhmään. Tänään pidettiin kokous ja meillä alkaa olla juhlan raamit selvät. On suunniteltu pitää kokopäiväiset juhlat, mutta ehkä niistä sitten enemmän, kunhan juhla saadaan ensin pidetyksi.

Ja se osa päivästä, kun ei ollut tuntia tai kokoustamista, siivosin kaappeja ja kansioita. Heitin pois kaikki 90-luvun yo-tekstit ja kuuntelukokeet. Olen näemmä edellisen kerran putsannut kaappeja 20 vuotta sitten. Silloin heitin pois kaikki 70- ja 80-luvun materiaalit. Kun olin nyt saanut heitetyksi roskiin kaikki kelanauhat ja kasettinauhat, tuli koko roskis aivan kukkuralleen. Kun keke-ryhmä eli kestävän kehityksen tiimimme huomasi sen, kävivät he kaivamassa nauhat pois roskista. Ja nyt ne siirtyivät käsityöopen luokkaan! Nauhoista saa kaikenlaista uutta tuotetta. Hyvä, että jollain on käyttöä niillekin. Niitä ei voinut enää kuunnellakaan, sillä ei ole sellaisia koneita, millä nauhoja voisi soittaa.

Hujahtipa syksy äkkiä

Onpa vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Mutta kun tapahtumaa ja tekemistä on niin, ettei perässä pysy. Tämä vain huomautuksena niille, jotka kaupungin vilinän keskeltä välillä huokailevat, että "miten ihmeessä te saatte siellä maalla aikanne kulumaan".

Syksy on jo edennyt niin pitkälle, että yksi viidesosa vuodesta on käyty kouluakin. Tämä syksyn ensimmäinen jakso on aina hikisin, sillä kaikki liikenevä vapaa-aika pitää laittaa luonnonantimia pakkaseen ja purkkeihin. Pari omenaa vielä keikkuu puissa, sitten saa tulla vaikka lunta, kunhan ei kovin paljon tupaan tule.

Kansalaisopisto on alkanut, ja olen mennyt pariin liikuntaryhmään. En mennyt senioriryhmiin. Mistä minä tiedän, milloin sellaiseen porukkaan pitää mennä! Niin kauan kuin töissä käyn sinnittelen kyllä nuorten ryhmissä. Joskus vilkaisen sivusilmällä, olenko kaikkein hitain, avuttomin, hikisin ja läähättävin, mutta pukkaa siellä hikeä nuoremmillekin. Ihan kuin joku jopa pyyhkisi hikeä useamminkin kuin minä.

Klipsikurssille en mahtunut, sain vasta ensimmäisen varasijan. On kuulemma tulijoita niin paljon, että aikovat perustaa joulun jälkeen toisenkin ryhmän. Olen tyytynyt siis vain jo osaamieni mallien tekemiseen, vaikka löysin kyllä netistä espanjankielisiltä sivuilta aivan valtavan upeita malleja, jopa kädestä pitäen neuvottuja. En vain taida keretä saada itselle yhtään laukkua, sillä on ollut mm. synttäreitä, ja olen antanut valmiit tuotokset lahjaksi.

Maanantaina on koulussa taksvärkkipäivä. Minä kuitenkin pidän etäopetuksen, sillä etäoppilaita on peräti yksitoista, enkä halua heti jakson ensimmäistä tuntia tärvätä. Hyvä kun päätinkin pitää sen tunnin. Kun mainitsin etäoppilaille, että kumminkin tulee jotain kissanristiäisiä, jolloin tunnit joudutaan jättämään väliin, sanoivat he heti samaan hengenvetoon, että juu, heti ensi keskiviikkona heillä on "kissanristiäiset". Menevät kai johonkin oppilaitokseen tutustumaan. No pidänpähän sitten paikallisille oppilaille silloin saman ohjelman. Muu aika maanantaista me opet joudumme siivoilemaan kaappejamme ja pöytiämme ja pitämään tiimikokouksia. Eri asioihin on perustettu tiimit: itsenäisyysjuhlan, joulujuhlan, liikuntapäivän, kevätjuhlan, retkien jne. suunnittelutyöryhmät.

Yllättäen sain tietää, että kaupunki palkitsee tällaisia iänpäivän vanhoja työntekijöitä viiden päivän palkallisella vapaalla. Yhden toisen kollegan kanssa meitä potkaisi sellainen onni. Sattuu sopivasti, sillä marraskuussa kansalaisopiston opistolaiskunta tekee käsityömatkan Viroon, johon menee yksi perjantaipäiväkin. Otan yhden vapaapäivistä silloin ja lähden matkaan. Muut päivät otan ehkä silloin kun abit menevät viikoksi Brysseliin Europarlamenttiin tutustumaan. Joku ihmetteli, miten minä silloin otan palkallisen vapaan, kun on vapaata muutenkin. Mutta älköön kantako huolta. Kyllä minulle jää aivan tarpeeksi tunteja vielä sittenkin. Haluan tehdä niin vähän vahinkoa kuin mahdollista. Ei ole minun omankaan etuni mukaista, jos oppilailla menee huonosti.

Nyt tuli taas niin pitkälti tarinaa, että saa nähdä kuinka moni jaksaa lukea loppuun asti :)